Tiesin aina, että jonakin päivänä ainoastaan maalaan..Vuosina jolloin suunnittelin ja valmistin hattuja tein myös kuvia. Oikeastaan koko elämäni olen tehnyt niitä kaiken muun rinnalla. Pukujen suunnittelu tanssiesityksiin oli kovin lähellä maalaamista. En milloinkaan tule unohtamaan talvea 1996, jolloin kävin Taidekoulu Maan oppitunneilla Suomenlinnassa. Lopullisen opin ja alun taideopiskeluun löysin läheisestä Vanajaveden Opistosta suoritettuani 08 ATPON Olen innostunut maalamisen lisäksi nykytaiteen eri ilmenemismuodoista. Aihe on minulle, kuin ovi inspiraatioon ja värit vuorottelevat elämässäni aikojen ja tapahtumien saattelemina.
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille - ja mielen vapaus - mielen vapaus. - Vexi Salmi